What is the role of technology in human interaction? Is technology a tool that is used, just a part of the context? Does it affect the communication between people? Or, can it even become a participant in interaction? These questions will be addressed in the text. (Finnish only.)
Teknologian roolia ja merkitystä vuorovaikutuksessa on pohdittu mm. soveltavassa kielitieteessä ja erityisesti erilaisissa vuorovaikutuksen tutkimuksen suuntauksissa jo pitkään. Viimeisten kahden vuoden aikana tällainen tutkimus on lisääntynyt entisestään, kun on haluttu ymmärtää, miten etäyhteydessä toimiminen esimerkiksi kokouksissa ja opetuksessa vaikuttaa vuorovaikutukseen.
Näitä samoja aiheita käsiteltiin elokuussa Oulun yliopiston GenZ- ja COACT-tutkimusryhmien järjestämässä seminaarissa Studying technologized social interaction: Trends and challenges. Kaksipäiväiseen seminaariin osallistui parikymmentä ”teknologisoituneen” vuorovaikutuksen tutkijaa eri puolilta maailmaa. Erityisesti tutkijoita oli kutsuttu seminaariin keskustelemaan siitä, millaisia kysymyksiä ja mahdollisia haasteita tällaiseen tutkimukseen nykypäivänä liittyy. Vaikka keskustelut vuorovaikutustutkimuksen käytännön ongelmista olivatkin hyvin mielenkiintoisia, jäi itselleni seminaarin suurimmaksi anniksi pohdinta siitä, mikä on teknologisten laitteiden rooli vuorovaikutuksessa. Voiko laitteilla olla toimijuutta? Ovatko ne passiivisia esineitä, joita ihmiset käsittelevät? Vai ovatko ne jotain siltä väliltä – jotain, joille annetaan oma paikka ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja toiminnassa?
Yksi tapa analysoida teknologiaa vuorovaikutuksessa on lähestyä sitä esineenä eli objektina, jota ihminen käyttää. Esimerkiksi Stuart Reeves (Nottinghamin yliopisto) painotti Oulun puheenvuorossaan, ettei teknologialla itsellään ole toimijuutta – se ei voi tehdä itsenäisiä päätöksiä, uskoa, arvella, ymmärtää tai tuntea. Sen toiminta ei siis ole tavoitteellista tai itsenäistä. Siitä huolimatta se on myös osatekijä vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa siten ihmisten toimintaan. Jos esimerkiksi käytän kännykkääni jutellessani toisen henkilön kanssa, katseeni suuntautuu useammin pois juttukaveristani ja kohti kännykkää. Jos puhelimeni alkaa soida, huomioni kääntyy siihen ja saatan jopa vastata saapuvaan puheluun tai ainakin hiljentää sen. Kännykän toiminnot siis muokkaavat sitä, kuinka olen läsnä vuorovaikutustilanteessa. Sillä ei kuitenkaan ole tilanteessa omia tarkoitusperiään: se ei yritä viedä huomiota puhekumppanistani itseensä, vaan toimii siihen ohjelmoitujen käskyjen mukaisesti.
Usein vuorovaikutustutkimuksessa teknologiaa analysoidaankin osana kontekstia. Alustana, jolla vuorovaikutus tapahtuu (esim. Zoom, Teams), tai objektina, jonka ympärillä vuorovaikutusta rakennetaan niin, että voidaan samanaikaisesti sekä käyttää laitetta että osallistua ihmisten väliseen toimintaan. Syyskuisessa ICOP-L2-konferenssissa Barcelonassa Steven Thorne (Portland State University, University of Groningen) kuitenkin heitti ilmaan toisenlaisen ajatuksen puhuessaan erilaisten objektien merkityksestä vuorovaikutukselle. Hänen mukaansa tutkimus on liiaksi keskittynyt ihmisiin eikä ole huomioinut tarpeeksi muita vuorovaikutuksen osatekijöitä. Hän herätteli kuulijoita pohtimaan sitä, miten ihmiset ja objektit (mukaan lukien teknologiset laitteet) toimivat yhdessä. Sitä, kuinka myös esineet voivat toimia vuorovaikutuksen osallistujina eikä vain sen kontekstina.
Ajatellaan vaikkapa, että näytän tietokoneeltani lapselleni videon. Silloin toiminta, videon katselu, muodostuu sekä minun että lapseni tekemisen, mutta myös tietokoneeni toiminnan kautta. Ilman tietokoneen soittamaa videonpätkää toiminta ei olisi sama – eihän videota voi katsoa yhdessä, jos jokin laite ei ”esitä” sitä. Tämän ajatuksen mukaan tietokone on siis yksi kyseisen toiminnan aktiivisista osallistujista. Mutta onko sen osallistujastatus silloin sama kuin ihmisellä? Eikö ihmisen tavoitteellinen toiminta ole vuorovaikutuksessa hyvin erilaista kuin teknologian?
Oulussa asiaan otti kantaa Rita Vallentin (Europa Universität Viadrina, Frankfurt) mielenkiintoisessa esitelmässään pienistä ”sosiaalisista” roboteista, joita käytetään ihmisten kumppaneina. Hän kiinnitti huomiota siihen, että ollakseen aktiivinen osallistuja vuorovaikutuksessa robotin olisi oltava autonominen ja interaktiivinen sekä pystyttävä toimimaan sosiaalisesti, kuten ihminen. Sen pitäisi esimerkiksi pystyä suojelemaan tai uhkaamaan omia tai puhekumppanin kasvoja – toisin sanoen se osaisi vaikkapa tarkoituksellisesti loukata ihmisen tunteita tai toisaalta hivellä hänen itsetuntoaan. Vallentin näki teknologisten laitteiden osallisuuden ennemminkin ihmisten luomana illuusiona osallisuudesta. Me ihmisinä annamme laitteille roolin vuorovaikutuksessa: juttelemme sosiaalisille roboteille, teemme toimintoja tietokoneillamme ja reagoimme puhelimen pirinään kuin se kutsuisi meitä.
Itse kallistun eniten tälle jälkimmäiselle kannalle: teknologia ei ole aktiivinen, autonominen osallistuja vuorovaikutustilanteissa. Aivan kuten sanat saavat lopullisen merkityksensä siinä yhteydessä, jossa ne tuotetaan, ja voidaan tulkita tietyiksi toiminnoiksi vain esiintymiskonteksteissaan – samoin teknologia saa roolinsa ja merkityksensä jokaisessa tilanteessa erikseen, ihmisen toiminnan tuloksena. Esimerkiksi kännykällä voi olla eri tilanteissa eri rooli. Sosiaalinen robotti on sosiaalinen vain niissä vuorovaikutustilanteissa, joihin se on ohjelmoitu (esimerkiksi kielen opettamiseen tarkoitetut robotit). Kännykän tarkoitus riippuu siitä, mihin ihminen sitä käyttää, kuten puhelun soittamiseen, elokuvan katsomiseen, tien neuvomiseen karttatoiminnon avulla tai vasaran puuttuessa naulan lyömiseen. Laite ei itse päätä näitä tarkoituksiaan, vaan toimii niiden ominaisuuksien mukaan, jotka ihminen on siihen ohjelmoinut.
Teknologian kehittyessä sen roolin määrittelemisestä voi kuitenkin tulla yhä vaikeampaa. Ihminen kehittää yhä hienostuneempia robotteja, joista luvataan vastausta moniin ongelmiin aina tavaroiden tuotannosta yksinäisyyden vähentämiseen. Millainen siis on niiden rooli ihmisten toiminnassa 50 vuoden kuluttua? Uskotko sinä, että teknologia voi tulevaisuudessa osallistua vuorovaikutukseen samoin kuin toinen ihminenkin?
Katso alta video Pepper-robotista, joka on ollut käytössä Kalasatamassa jo vuonna 2018.
Minttu Vänttinen
Tekstin kuvat:
Child: AmrThele (Pixabay)
Doctor: tmeier1964 (Pixabay)