• Kielingua

Vuorosanat ja itsevarmuustakki: virtuaalikonferenssissa puheenjohtajana

Welcome - - I’m the chair of this session - - Before we start, I would like to remind you of the safer space rules - - Please, save your questions and comments till the end (Otteita muistiinpanoista)


Pääsin kesäkuun alussa osallistumaan Language Education for Social Justice -konferenssiin yhden session puheenjohtajan roolissa, mikä oli minulle uutta. Esitelmiä olin toki jo pitänyt aiemminkin. Konferensseissa tutkijat kokoontuvat esittelemään omia tutkimuksiaan, oppimaan ja verkostoitumaan. Pandemia-aikana konferenssit ja muut tapahtumat ovat tietysti olleet virtuaalisia ja jokainen on osallistunut niihin oman ruutunsa takaa. Harjoitusta virtuaalipuheenjohtajuuteen olin onneksi saanut jo väitöskirjatutkijoilta väitöskirjatutkijoille -konseptin kevätkoulussa, jonka järjestelytiimissä olin (lue lisää täältä).


Konferensseissa esitykset on jaettu sessioihin, ja session puheenjohtaja on ikään kuin juontaja, joka esittelee puhujat ja pitää huolta siitä, että pysytään aikataulussa. Ei kuulosta kovinkaan pahalta, mutta jos on perfektionisti ja jos esittäjinä on pitkän linjan tieteentekijöitä, niin onhan se nyt jännittävää. Kuumotustani vielä hieman lisäsi se, että sessiossani käytettiin englannin lisäksi kahta eri viittomakieltä (suomalaista ja ruotsalaista) ja paikalla oli useita tulkkeja. Onneksi oli aikaa valmistautua huolella. Puolentoista tunnin sessiotani varten muun muassa tarkkailin muiden puheenjohtajien toimimista, harjoittelin Zoomin käyttöä (vaikka tiesin osaavani jo), kirjoitin itselleni etukäteen valmiiksi ennakoitavissa olevat vuorosanani, harjoittelin interpreter-sanan ääntämistä nauhoittamalla itseäni ääntämässä Cambridge Dictionaryn mallin perässä ja pohdin muiden väitöskirjatutkijoiden kanssa, olisiko viittomakieltä käyttävien esiintyjien nimien ääntäminen hyvä tarkistaa. Puin pyjamasortsit ja vihreän itsevarmuustakkini, jota käytän aina jännittävissä akateemisissa tilanteissa.

Tämän kyseisen konferenssin tunnelma oli hämmästyttävän yhteisöllinen ja turvallinen, vaikka kaikki tapahtui ruudun välityksellä. Varmasti osansa oli turvallisen tilan säännöillä (safer space rules), joista osallistujia tasaisesti muistutettiin. Niihin kuului muun muassa ohjeistus aktiivisesta kuuntelusta, toisten kunnioittamisesta ja toisia koskevien oletusten (mm. sukupuoli, uskonto ja kansalaisuus) tekemisen välttämisestä. Ihmisten yhdessäolon perusasioita, mutta kiireisessä kilpailukulttuurissa kenties helposti unohtuvia. Joka tapauksessa juuri tämä konferenssi tuntui turvalliselta tilalta harjoitella.

Väitöskirjatutkijan/jatko-opiskelijan rooli on minusta siitä mukava, että siinä saa rauhassa valmistautua ja opetella. Väitöskirjatutkijan asemaan yliopistossa liittyy toki monenlaista problematiikkaa, mutta itse koen roolin aika kiitolliseksi. Voi harjoitella akateemisen työn keskeisimpiä asioita ajan kanssa ja saada siihen tukea. (Tai pitäisi voida! Kumpikaan ei ole itsestäänselvyys.)

Puheenjohtajan homma meni varmaan ihan ookoo. Seuraavalla kerralla ei jännitä ainakaan ihan niin paljon, mutta ennalta treenatut vuorosanat ja takki ovat varmasti mukana silloinkin.


Kirsi Leskinen



68 views0 comments

Recent Posts

See All