• Kielingua

Stereotypioista tulosten julkaisuun – mitä eettisiä kysymyksiä kielentutkimukseen voi liittyä?

Osallistuin Langnet-verkoston kesäkouluun, jonka aiheena oli kielentutkimuksen etiikka. Kesäkoulun inspiroimana pohdin tässä tekstissä joitakin eettisiä kysymyksiä tutkimusprosessin alku- ja loppupäässä – kiitos kaikille, joilta sain ajatteluuni aineksia.


Mitä tutkimusetiikka oikeastaan tarkoittaa? Jaana Vuoren (2022) mukaan ”Etiikka on filosofian osa-alue, joka tutkii käsityksiä oikeasta, väärästä, hyvästä ja pahasta sekä moraalisesta toiminnasta. Tutkimuksessa kyse on niistä toimintatavoista, joita tutkijan tulee noudattaa tuottaakseen kestävää tietoa ja kohdellakseen tutkimiansa ihmisiä hyvin.” Oikeastaan jokainen tutkijan tekemä valinta (ja niitähän riittää!) on jollakin tavalla myös eettinen valinta.

Soveltavan kielentutkimuksen alalla (ja uskoakseni myös muualla) tutkijan omat käsitykset ja kokemukset vaikuttavat siihen, millainen tutkimuksesta tulee. Langnetin kesäkoulun paneelissa Meeria Vesala kiteytti osuvasti, että tutkimuksenteossa ei ole olemassa ”Olisinko nyt läsnä vai en?” -valintaa. Siksi jo tutkimusprosessin alkuvaiheessa tutkijan on tärkeää tiedostua esimerkiksi kieleen, tutkimuksen aiheeseen ja osallistujiin liittyvistä taustaoletuksista.


Omassa väitöskirjassani tutkin suomen kielen oppimista ja teksteihin liittyvien käytänteiden ja taitojen haltuunottoa korkeakoulukontekstissa. Tutkimukseni osallistujat ovat muuttaneet Suomeen aikuisena, ja he ovat suorittaneet korkeakouluopintoja ennen sitä. Minulla tutkijana on osallistujiin nähden valta-asema jo pelkästään siksi, että suomi on ykköskieleni ja suomalaisen korkeakoulun ja laajemmin yhteiskunnan tekstimaailma on minulle todella tuttu. Tästä positiosta käsin on tärkeää tarkastella omaa, ehkä osin tiedostamatontakin suhtautumista. Kärjistäen, näenkö osallistujat esimerkiksi ensisijaisesti kielitaidoltaan puutteellisina ja auttamista tarvitsevina vai ammattilaisina, joiden osaamista ja monikielisyyttä ei tällä hetkellä yhteiskunnassamme nähdä ja arvosteta tarpeeksi? Onko heidän käyttämänsä suomen kieli yhtä hyvää ja arvokasta kuin omani?

Tyypillisesti tutkimusetiikasta puhuttaessa puhutaan paljon aineistonkeruusta. Tutkittavilta on tietenkin pyydettävä lupa heitä koskevan aineiston keräämiselle. (Tästä poikkeuksena on esimerkiksi julkisuuden henkilöiden julkista viestintää koskeva tutkimus.) Osallistujien pitäisi ymmärtää, mihin tarkoituksiin aineistoa käytetään ja miten sitä säilytetään. Käytännössä tämä voi kuitenkin olla hankalaa, jos tieteellinen tutkimus on kokonaisuudessaan osallistujalle vierasta. ”Do no harm” on tutkimusetiikan perusperiaate, jota käytetään paljon esimerkiksi antropologiassa. Tämä ”harm” eli haitta tai vahinko on myös määrittelykysymys. Olen itse esimerkiksi pohtinut, onko sellaisen aineiston kerääminen, jota en ole päätynyt tutkimuksessa juuri käyttämään, tuottanut enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä osallistujat käyttivät siihen jonkin verran aikaansa. Toisaalta jos aineistona on vaikkapa poliitikkojen käyttämä kieli julkisuudessa, voi tutkimuksesta periaatteessa olla haittaa kyseisten poliitikkojen maineelle, vaikka tutkimuksesta laajemmin olisi hyötyä. Tällainen tutkimusaihe voisi vaikkapa olla, miten poliitikot puhuvat suomalaisuudesta.


Tutkimuksen tuloksia raportoidaan erilaisilla foorumeilla, erityisesti tieteellisissä julkaisuissa. Nähdäkseni siinä vaiheessa jatkuva eettisten valintojen tekeminen oikein korostuu. Millä tavalla ihmisryhmiä tai kategorioita nimetään (esim. kielenoppija, kakkoskielinen, toisen kielen käyttäjä, vieraskielinen)? Millaista todellisuutta se rakentaa? Kuinka paljon osallistujista on tulosten ymmärtämiseksi tarpeen kertoa tietoja? Kuinka paljon tietoja voi antaa ilman, että osallistujien anonymiteetti vaarantuu? Millä perusteella tutkimusraporttiin valitaan esimerkkejä? Voiko valita sellaisen esimerkin, joka havainnollistaa aihetta erinomaisesti mutta joka samalla sattuu paljastamaan osallistujasta jotakin henkilökohtaista? Johtopäätöksiä tehdessä taas on tarpeen miettiä, onko tuloksia perusteltua yleistää koskemaan laajempaakin joukkoa. Kertovatko esimerkiksi Suomi24-foorumille kirjoittaneiden ihmisten kieli ja tekstit vain kirjoittajista vai jostakin laajemmasta ilmiöstä?


Tieteellisten julkaisujen kirjoittamisen lisäksi tutkijoilla on vastuu myös toimia yhteiskunnan tai tutkittujen yhteisöjen hyväksi ja jakaa tietoa. Usein on kuitenkin tutkijan vastuulla, kuinka paljon siihen käyttää aikaa, mihin taas voi liittyä eettinen ulottuvuus. Tieteellisten julkaisujen kirjoittaminen tuottaa tietoa lähinnä tiedeyhteisölle ja tuo meriittejä tutkijalle, mutta esimerkiksi koulutusten järjestäminen tai Twitter-keskusteluihin osallistuminen voi vaikuttaa yhteiskunnassa laajemmin. Tutkimustuloksista keskustelu yksittäisten osallistujien kanssa voi myös olla todella merkityksellistä, vaikka siihen ei ehkä liity numeroissa mitattavia hyötyjä.

Kesäkoulusta jäi erityisesti mieleeni Heini Lehtosen korostama ajatus siitä, että kielentutkijakaan ei koskaan itse asiassa tutki ”vain kieltä”. Kieli on aina jonkun ihmisen käyttämää kieltä, joka on samalla yhteistä ja samalla todella omaa. Sen muistaminen kuuluu eettiseen kielentutkimukseen. Käytännössä muistaminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osallistujien kielenkäyttöä ja siihen liittyvää aineistoa kunnioitetaan eikä katsota ylhäältä päin arvottavasti.





Kirsi Leskinen

18 views0 comments