• Kielingua

Opetusvinkki: Ei editointia, ei ulkoa opettelua - lyhytelokuva Taikalamppu-menetelmällä

Updated: Apr 25

Innostuin vastikään valtavasti lyhytelokuvista. Jos joku menetelmä saa opettajan innostumaan ja kadottamaan ajantajun, voin vain kuvitella, miten kivaa vaihtelua lyhytelokuva voisi olla opetuksen lomassa. Siksi siis tällä kertaa postaus, joka toivottavasti inspiroi opettajia.



Jyväskylän yliopiston kampusalue, kuten Ruusupuisto ja yliopiston kirjasto, ja lähimaasto kaikui viikonloppuna innokkaista kuvauskäskyistä. Kyseessä eivät olleet lapset eivätkä nuoret vaan aikuiset. Jyväskylän avoimen yliopiston draamakasvatuksen aineopintojen elokuva- ja teatteri-ilmaisun jaksoon kuuluu osio, jossa tutustuttiin erääseen menetelmään tehdä lyhytelokuvia. Pitkän lauantaipäivän palauteringissä vallitsi iloinen sorina: aineenopettajat, luokanopettajat, opettaja-opiskelijat, tuottajat ja ohjaajat olivat niin liekeissä lyhytelokuvista, että me emme suunnitelleet vain niiden viemistä luokkiin ja ohjattaviin ryhmiin, vaan monelle tuli myös palo päästä ilmaisemaan itseään lyhytelokuvien kautta itse.


Kevyt suunnittelu - nopeasti nähtäville saatava tuotos


Kaija Juurikkala, elokuvaohjaaja ja taidepedagogi, on kehittänyt Taikalamppu-nimisen lyhytelokuva-menetelmän ja Oulun Valve-kulttuurikeskuksen (entisen Nukun) elokuvakoulu on julkaissut siitä oppaan. Monet tekevät kouluissa ja kursseilla lyhytelokuvia, mutta niissä voi olla usein ongelmana se, ettei niitä meinata saada valmiiksi. Lyhytelokuvan ottoja voisi kuvata uudelleen ja uudelleen, repliikkejä voisi aina parantaa ja editointiin, kuten leikkauksiin ja efekteihin, käyttää loputtomasti aikaa. Taikalamppu-menetelmän ajatus onkin, että saataisiin parissa tai muutamassa tunnissa valmis tuotos katsottavaksi.


Tiivistettynä teimme näin (aikaa meni noin 3 x 60 min):

  1. Ideointi (koko ryhmä)

  2. Tarinan luominen (pienryhmä, noin 4 henkeä)

  3. Tarinan tiviistäminen viiteen lauseeseen suullisesti koko ryhmälle

  4. Pohdinta koko ryhmän kanssa: Onko tarinassa käänne? Voiko jännitystä kasvattaa? Miten joitain asioita voisi toteuttaa?

  5. Kuvaaminen otos kerrallaan Ipadeilla

- ääniefektit tai taustamusiikki soitettiin puhelimelta kuvauksen aikana

- lavastus/puvustus tehtiin viitteellisesti siitä, mitä sattui olemaan käsillä


6. Tarkistetaan, että otokset ovat halutussa järjestyksessä

7. Noin 5-minuuttisten lyhytelokuvien katsominen

8. Loppukeskustelu työskentelystä


Katso tästä myös ohje- ja esimerkkivideo Oulun elokuvakoululta:


Tässä vielä hieman tarkempi kuvaus siitä, miten olen ymmärtänyt Taikalamppu-menetelmän ja mitä teimme.


Ideointivaihe


Alkuperäisen idean mukaan lyhytelokuvien tekoa varten lämmitellään tekemällä hieman improvisaatioharjoituksia. Jotta tätä menetelmää voisi tällaisenaan käyttää, olisikin hyvä, jos ryhmällä olisi takanaan hieman improvisoimista, dialogien tai pienten kohtausten tekoa tai vaikkapa pantomiimi-Aliaksen pelaamista luokkakavereiden edessä. Rohkean ryhmän kanssa luulisin, että tämä ei ole välttämättömyys, sillä kaikki osaavat improvisoida, jos heille esimerkiksi annetaan tilanne ja vaikkapa alkurepliikki.


Ensin taululle ideoidaan paikkoja (saari, karuselli, säilyketölkin pohja, taivas, lintutorni) ja sitten toimintaa tai tapahtumista (yskiminen, koiran karkaaminen, erehtyminen, vedonlyönti, legoilla rakentaminen). Tämän jälkeen tehdään pieniä kohtauksia. Kaksi tai kolme henkeä menee ryhmän eteen, ja esimerkiksi opettaja tai ryhmä valitsee paikan ja toiminnan (saari +yskiminen), jotka sanotaan ääneen. Tämän jälkeen edessä olijat tekevät lyhyen kohtauksen näistä ehdotuksista. Tätä toistetaan jonkin aikaa. Jännitystä voi karistaa, jos tehdäänkin kohtauksia pienryhmissä, niin etteivät kaikki muut katso tekemistä. Jännitystä voi helpottaa myös roolisuojasta puhuminen: se mitä Tanja sanoo ja tekee roolissa, ei ole mitä oikean elämän Tanja ajattelee tai sanoisi.


Kohtausten improamisen jälkeen ryhmä jakautuu pienryhmiin, joissa olisi varmaan hyvä olla vähintään neljä henkeä, sillä jos esimerkiksi kaksi hahmoa puhuu, jonkun pitää kuvata ja yhden ehkä autella taustalla. Opettaja antaa tehtäväksi joko valita jonkun paikan ja tekemisen yhdessä luoduilta listoilta, impron pohjalta tai sitten saa ideoida uuden paikan ja toiminnan. Sitten keksitään tilanne tai tarina, joka tiivistetään viiteen lauseeseen. Esimerkiksi

  1. Martat lähtevät linturetkelle.

  2. Yksi eväsreppu unohtuu lintutornin juurelle.

  3. Martat bongailevat lintuja lintutornissa.

  4. Karhu saapuu eväsrepulle eivätkä Martat pääse alas. (käänne!)

  5. Martat heittelevät muissa repuissa olevaa ruokaa karhulle, ja näin houkuttelevat karhun pois lintutornilta.

Viiden lauseen tarina kerrotaan koko ryhmälle ja kaikki pohtivat yhdessä opettajan kanssa, saisiko tarinaan käänteen ja voisiko jännitystä jollain tapaa tiivistää tai lisätä. Samalla voidaan pohtia vaihtoehtoisia tapoja tehdä jokin asia tai vaikkapa lopettaa tarina. Lopullinen päätösvalta omaan tarinaansa on kuitenkin kullakin pienryhmällä.


Kuvaaminen


Kuvasimme itse Ipadeilla eli tableteilla, Oulun elokuvakoulun ohjevideolla käytettiin videokameroita. Käytännössä kuvaaminen voisi todennäköisesti onnistua myös puhelimilla. Laitteen tulee olla kuitenkin joka tapauksessa sellainen, että sitä voi kantaa hieman eri paikkoihin, jotta lyhytelokuvaan saadaan hieman erilaisia tapahtumapaikkoja. Kullakin pienryhmällä pitäisi myös olla sellainen tila, jossa ei ole paljon taustaääniä, sillä ne voivat tarttua videolle.


Keskustelimme lyhyesti ennen kutakin otosta: päätimme, kuka on missäkin roolissa, kuka kuvaa, tarvitaanko taustamusiikkia ja mitä suunnilleen tapahtuu. Ohjaaja (tai ohjaaja-kuvaaja) käytti käskykieltä eli ohjeistusta "hiljaisuus-harjoitus-olkaa hyvät" tai "hiljaisuus-kuvaus-olkaa hyvät". Sen jälkeen kuvaaja painoi kuvausnappia. Näyttelijät elivät kohtausta siihen asti, että kuvaaja lopetti kuvaamisen ja sanoi "kiitos". Katsoimme yleensä kunkin otoksen ottamisen jälkeen ne kerran läpi.


Ainoat efektit, joita käytimme, oli taustamusiikki, jota soitimme puhelimelta Ipadin vieressä, väreihin vaikuttavat filtterit ja kuvauksen yhteydessä valittava hidastus-mahdollisuus. Puvustukseksi ja rekvisiitaksi otimme sitä, mitä meillä sattui olemaan mukana, kuten takkeja, huiveja, papereita ja reppuja. Monet asiat pystyy tekemään myös miimisesti eli pantomiimina tai niihin voi vain viitata (suuri katedraali voidaan merkitä sillä, että seurataan päähenkilön katsetta, joka nousee alhaalta ylös). Myöskään valaistuksesta ei otettu stressiä vaan mentiin niillä (katto- ja luonnon)valoilla, joita oli tarjolla.


Ideana on, että ensimmäinen otos on tarpeeksi hyvä, joten yleensä kohtauksia ei jäädä hiomaan. Meillä kuitenkin saattoi sattua, että kuvakulma olikin hassu eikä kaikkia näkynyt, tai äänet eivät kuuluneet tarpeeksi selkeästi, jolloin otimme kuitenkin uuden otoksen. Toinen otos kuitenkin useimmiten kelpuutettiin.


Suuri ensi-ilta


Kun palasimme luokkaan, pidimme ensi-illan kaikille lyhytelokuville. Kukin pienryhmä kävi esittelemässä (itsevarmasti) lyhytelokuvansa: mistä idea lähti ja mikä on lyhärin nimi. Olimme tallentaneet Ipadilla videoklipit yhteen kansioon, ja kansion nimi tuli näkyviin ensimmäiselle videolle elokuvan nimeksi. Katsoimme videot Ipadin "kuvaesitys"-tilassa, jossa valittiin myös siirtymäasetus (meillä yksinkertainen Ken Burns). Jonkin verran teknologia tökki, eli esimerkiksi videot pysähtelivät tai siirtymissä oli pieniä ongelmia, mutta kaikki lyhytelokuvat saatiin katsottua. Teknisten ongelmien vuoksi tähän kannattaa kuitenkin varata jonkin verran aikaa.


Kukin lyhytelokuvan jälkeen keskusteltiin. Mitä ajatuksia heräsi? Mitä tapahtui? Mistä tarina kertoi? Mikä oli kiinnostavaa? Työryhmän jäsenet myös kertoivat kukin siitä, miltä prosessi tuntui. Samalla pohdimme, mitä opimme elokuvanteosta ja tarinnankerronnasta.


Työskentelyn syventäminen


Toisena päivänä, kun olimme jo "kokeneita" lyhytelokuvan tekijöitä, syvensimme työskentelyä pohtimalla myös yhdessä erilaisia genrejä eli enemmän tai vähemmän elokuvallisia lajityyppejä (saippuaooppera, scifi, kauhu, trilleri, taide-elokuva, dokumentti, mokumentti, kung fu, fantasia). Saimme lisäksi enemmän aikaa (seitsemän tuntia), joten suunnittelimme pidempään, saimme vapauden leikitellä elokuvakerronnan keinoilla (takaumilla, filttereiden värivalinnoilla, kerronnan konvention rikkomisilla jne.) ja teimme monimutkaisten juonten hallintaan storyboardit eli kuvakäsikirjoitukset. Kuvakäsikirjoituksessa piirsimme tikku-ukkoja ja pohdimme lyhyesti, missä kohtaus tapahtuu, missä järjestyksessä otokset ovat ja keitä siinä on. Tällä kertaa emme kertoneet muulle ryhmälle tarinan runkoa vaan työstimme oman tarinan keskenämme.


Edelleen käytimme kuitenkin tabletteja. Emme myöskään vieläkään kirjoittaneet repliikkejä ylös vaan keksimme ne kuvatessa, niin kuin kuvakulmat ja äänitehosteetkin. Editointiin käytettiin vain tabletin videon leikkaamistoimintoja (leikkaa videon alusta tai lopusta) otoksittain. Valmiit lyhärit olivat alle vartin mittaisia. Pidimme ensi-illan ja keskustelimme niistä. Pohdimme myös, mitä opimme. Huomasin, että monimutkaisempi tarina vaati myös hieman eri tavalla ryhmätyöskentelyä.


Sovellukset kielenopetukseen?


Suomi toisena kielenä -opettajana jäin pohtimaan, miten Taikalamppu-menetelmää ja lyhytelokuvia voisi soveltaa kielenopetukseen, sillä en ole nimittäin käyttänyt niitä. Meillä draamakasvatuksen opiskelijoilla oli kuitenkin niin hauskaa, että voisin kuvitella näiden tekemisen tuovan kiinnostavaa vaihtelua sekä lasten että aikuisten kieltenopetukseen.


Varsinainen Taikalamppu-menetelmä on vapaa aiheiden ja sisällön suhteen, ja sellaisenaankin niiden teko olisi varmasti monella tapaa hyödyllistä. Lyhytelokuvia opetustyökaluna käytettäessä opettajaa kiinnostaisi varmasti varioida toisinaan ohjeistusta. Dialogien, fraseologisten ilmausten ja sanojen opetteluun ja kielitietoiseen opetukseeen tässä alla muutama idea, joita toivottavasti pääsen itsekin vielä jonkun ryhmän kanssa testaamaan:

  • opettaja voi antaa tai ryhmä voi ideoida arkisen paikan tai tilanteen (kaupan kassa, vaatteiden sovitus, bussissa opiskelukaverin tapaaminen) ja tehtäväksi annetaan "mitä tapahtuu?" tai että kahden henkilön tulisi keskustella tilanteessa hetkinen

  • opiskeltuja asioita tai paikkoja listataan ja oppijoiden tulee keksiä keino käyttää nimettyjä asioita lyhytelokuvassa (lamppu, penkki, oksa, bussikortti)

  • opettaja valitsee teeman, jota on käyty läpi, kuten vaatteet, terveys, koulutus, ja oppijoiden tehtävä olisi tehdä siihen liittyvä lyhytelokuva ("Mitä voisi tapahtua?")

  • oppijat miettivät jonkun arjen tilanteen, jossa oli vaikea toimia tai käyttää kieltä, ja uudelleentekevät tilanteen (samalla voi miettiä, miten tilanteessa voisi toimia: onko joku (multimodaalinen) keino tai kommunointistrategia, jolla vaikeasta tilanteesta pääsisi eteenpäin)

  • oppijat miettivät jonkin tilanteen tai paikan, jossa voi käyttää / ovat kuulleet käytettävän / ovat käyttäneet monia kieliä ja tekevät siitä monikielisen lyhytelokuvan

Kielenoppijoille voi olla helpottavaa, että dialogit kirjoitetaan paperille ja luettaan paperilta. Taikalamppu-tekniikalla lyhytelokuvia tehdessä kuvaustekniset asiat, kuten kameran heilahdukset tai nauhalle jääneet kuvauskäskyt, saavat näkyä, ja siis myös mahdolliset lunttilaput tai käsikirjoitukset saisivat minusta olla reilusti kuvassa. Ne ovat usein osa katsomisen hauskuutta.


Menetelmän hauskuus


Kaikkein hauskinta oli pohtia käännettä ja jännitystä, joten "kielitehtävästä" huolimatta olisi kiva, että tämän menetelmän suola ja hauskuus säilyisi mukana. Usein, vaikka emme tehneetkään varsinaista komediaa, tuli tarinoista silti hauskoja. Lisäksi teknologian kökköys ja itsensä sekä kavereiden näkeminen sai nauramaan hyväntahtoisesti. Lisäksi elokuvan maailmassa kaikki on mahdollista, joten meidän ei tarvinnut rajoittua loogisiin asioihin vaan saimme käyttää vapaasti mielikuvitusta.


Hurjan jännää oli myös nähdä ja kuulla itsensä videolta. Siksi olisikin hyvä, että kaikki ymmärtäisivät, että tässä tehtiin kevyitä, nopeita videoita yhteistyössä, joten se, etteivät lyhytelokuvat, niiden kuvaus, dialogi tai näyttelijät ole täydellisiä, on ihan normijuttu.


Jos olet itse käyttänyt videoita kielenopetuksessa, kommentoisitko kommentteihin mitä teit ja miten se sujui.


Tanja Seppälä

Kirjoittaja on aikuisten suomi toisena kielenä-opettaja, joka tosin on tällä hetkellä päätoimisesti soveltavan kielitieteen jatko-opiskelija ja sivutoimisesti draamakasvatuksen opiskelija sekä improaja


Kiitokset

Jyväskylän avoin yliopisto: draamakasvatuksen oppiaine, innostava opettaja Roosa ja draamakasvatuksen luovat kanssatoheltajat


Lähteitä

Taikalamppu-menetelmän opas: https://www.lastenkulttuuri.fi/wp-content/uploads/2016/02/taikalamppumenetelmaopas.pdf

Taikalamppu-menetelmästä:

http://vintti.yle.fi/yle.fi/mediakompassi/mediakompassi/opettajat/opetusosiot/minielokuva/taikalamppu-menetelma.htm

Vinkkejä audiovisuaaliseen mediakasvatukseen:

http://vintti.yle.fi/yle.fi/mediakompassi/mediakompassi/opettajat/opetusosiot.htm



53 views0 comments