• Kielingua

Attending a conference means a lot väitöskirjatutkijalle

Nykyään useissa konferensseissa on mahdollista valita joko osallistun a) paikan päällä tai b) etänä? Kumman sinä valitsisit? Tässä kirjoituksessa pohdimme lähi- ja etäosallistumisen yhtäläisyyksiä ja eroja väitöskirjatutkijan silmin.


Nowadays it’s often possible to choose if a researcher wants to participate in a conference a) face-to-face or b) in distance? Which option would you choose? In this blog post we ponder on the similarities and differences between participating in a conference on campus and in distance.


Jyväskylän kampus, jolla AFinLA 2021-konferenssi järjestettiin.


Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen AFinLA:n 50-vuotisjuhlakonferenssi järjestettiin 11.-13.11.2021. Tapahtumaa lykättiin vuodella koronan vuoksi, koska haluttiin, että ihmisillä olisi mahdollisuus kokoontua fyysisesti yhteen. Konferenssi sisälsi kutsuttuja puheenvuoroja konkaritutkijoilta, paneelikeskusteluita ja tutkijoiden esityksiä. Lisäksi siihen kuului iltaohjelmaa. Konferenssi järjestettiin hybridi-muodossa, eli osa esityksistä oli nähtävissä virtuaalisesti.


The 50th anniversary symposium of The Finnish Association for Applied Linguistics (AFinLA) was the first face-to-face conference that we attended after one and a half years of mostly working online as doctoral researchers. For some of us, this was our first offline academic conference during our PhD careers since we had started our research right before or during the pandemic. It was therefore an exciting opportunity to explore new research, to meet researchers from our own field, and to get to know the concept of a non-virtual academic conference. In addition, it was an opportunity for us to talk about our own research, both through presentations and during chats with other attendees. For a doctoral researcher, meeting other researchers is a crucial way to network and keep up with what is going on in your field. Conducting doctoral research can often be quite lonely - in a conference you get a chance to see that there are actual people behind all the books and scientific articles.


Panel discussion of journal editors was virtual even though conference was in hybrid form, and most of the particpants followed the discussion on campus.


On joitakin asioita, jotka pysyvät konferensseissa samoina, osallistuipa niihin lähinä tai etänä. Tyypillisesti kielitieteellisissä konferensseissa on aikaa kertoa omasta työstään 15-20 minuuttia ja sen jälkeen on noin 5-10 minuuttia kysymyksille. Osallistuja siis esittelee omaa työtään ja käy kuuntelemassa esityksiä muiden tutkimuksista. Usein konferenssin teemaan liittyen on myös luentoja, jotka ovat väitöskirjantekijälle kullanarvoisia, sillä niillä konkaritutkijat usein käsittelevät tutkimuskohteitaan, historiallisia kehityskulkuja tai tulevaisuuden suuntia varsin laajasti. (Kullanarvoisia siksi, että samojen sisältöjen hahmottaminen lukemalla saattaisi viedä tolkuttomasti aikaa.)


The concept of a conference has stayed quite the same for a long time, and not much has changed even though the academic world has moved into the virtual and hybrid era. You tell about your research, after which the audience gives you comments or asks questions. Some of the sessions are thematic, with presentations that have closely related topics. These “workshops”, as we often call them, may also have opening and/or closing words. In addition, the big names in the field often give keynote lectures and plenaries, which offer an overview of the state of the art in research. In AFinLa 2021, there were also a few panel discussions, which offered more space for discourse.


Kasvokkain esiintymisessä ja esitelmän pitämisessä esimerkiksi Zoomin kautta on kuitenkin myös isoja eroja. Etänä usein esitelmää jakaessa sekä esitelmän pitäjän että kuulijan näkymä on aika rajattu. Monilla on kamera pois päältä, joten ei tiedä, kuuntelevatko osallistujalistalla olevat osallistujat vai tekevätkö samalla omia töitään. Kuulijoita onkin usein mahdoton tarkkailla, joten jos he eivät esimerkiksi pysy kärryillä, esitelmän pitäjä ei ehkä ikinä saa tietää sitä, elleivät kuulijat rohkene avata mikrofonejaan. Salissa sen sijaan näkee, että yleisö kuuntelee (tai ainakin esittää kuuntelevansa). Vaikka usein keskittyminen on diaesityksessä, yleisöstä voi huomata, jos puhuu liian nopeasti tai jos jotakin asiaa on syytä pysähtyä selittämään pidemmäksi aikaa. Salissa on myös tilanteessa mukana kokonaisvaltaisesti keholla, virtuaalisesti lähinnä kasvoilla.

Kirsin esitelmäkäsiä, jotka kuvien perusteella ovat aina samalla tavalla solmussa, ei etäesitelmissä näy.


Many virtual conferences have been a success: network connections have worked, and it has been easy to present your work as well as to follow keynote lectures and other presentations. Face-to-face presentations feel different, though. You have the chance to interact more with the audience and adapt your presentation according to them. On the other hand, giving a talk face-to-face can feel even more intimidating than presenting your work online. Standing on the podium, you can feel everybody’s eyes on you and, if you get nervous, you cannot easily hide your shaking hands. Not to mention that you actually have to wear trousers instead of your pyjama bottoms and woolly socks!


Iso osa konferenssia ovat myös kahvitauot, lounaat, konferenssi-illallinen ja jatkot kahvikupposen tai oluttuopin äärellä, joilla pääsee vaihtamaan ajatuksia, jakamaan ideoita ja inspiraatiota sekä päivittämään (tutkimus)kuulumisia. Etänä jutustelu tuntuu työn merkeissä olevan usein aika asiapitoista ja muodollista. Väitöskirjatutkijana konferensseissa voi saada vertaistukea ja kannustusta, joita ei koskaan ole liikaa, tai toisaalta voi tavata kokeneita tutkijoita ja oman työn innoittajia. Joskus on hyvä saada muistutus siitä, että hekin ovat vain ihmisiä. Uskalias väitöskirjatutkija voi myös mennä juttelemaan omasta väitöskirjastaan kokeneemman tutkijan kanssa.


The social programme of conferences is also there for a good reason. Lunch breaks and dinners are important occasions for discussing the themes and presentations of the conference informally. Making a quick, supportive comment that came to your mind after a presentation that you saw may be easier face-to-face on a coffee break because you are in the same space already. When online, sending a message to someone you don’t really know might feel more awkward. In general, the social programme helps in creating a feeling of belonging to a community that encourages and inspires you.


Onko sitten lähiosallistuminen meidän mielestämme parempi tapa osallistua konferenssiin? Jos voi valita, etenkin näin pandemian jälkeen, lähiosallistuminen olisi valintamme. Etävaihtoehto on kuitenkin mahdollistanut osallistumisen sellaisiin tapahtumiin, jotka järjestetään kaukana ja joihin ei olisi muuten tullut lähdettyä. Joskus myös se, että voi lähteä lenkille konferenssi kuulokkeissa, voi auttaa keskittymään. Kuten tämän vuoden AFinLA-konferenssi, monet akateemiset tapahtumat ovatkin nykyään hybridi-versioita eli osallistuja voi osallistua (osaan) ohjelmasta paikan päällä ja osaan etänä.


So, even though we prefer participating in person instead of participating in distance, the virtual possibilities that the universities now are able to master - and which start to be demanded by the research community - have brought us wonderful, flexible chances to participate in events all around the globe.


Konferenssiin osallistuminen joko lähinä tai etänä luo parhaimmillaan kuulumisen tunteen: tämä on ihan konkreettisesti se (tiede)yhteisö, jonka yhteisestä tietovarannosta ammennan ja jossa työstäni ollaan kiinnostuneita.


Kirsi - joka muisti taas, että osaakin pitää esitelmiä ihan hyvin, ja joka sai konferenssin seurauksena uuden vertaistukiryhmän Whatsappiin

Minttu - joka panikoi ensimmäistä live-esitelmäänsä ja nautti idoleidensa puheenvuoroista

Tanja - joka olosuhteiden pakosta osallistui Afinlaan etänä, mutta oli kiitollinen hybridimahdollisuudesta


49 views0 comments